Torstai 29.3.

Saavuimme tihkusateiseen Berliiniin. Siirtyminen hostellille kävi vaivatta. Vietimme iltapäivää omatoimisen nähtävyyskierroksen ja ruokakaupanetsimiskierroksen merkeissä.

Perjantai 30.3.

Konferenssi alkaa. Espanjalaiset juhlatunnelmissa.

Lauantai 31.3.

Wikimedia Suomi esittäytyy. Perustettiin Wikimedia Chapters Association. Osallistuttiin keskusteluihin jaoston pyörittämisestä, aiheena mm. koomaantuneet jaostot ja PR.

State of the chapter
  • Eestillä enemmän faneja ja isompi budjetti kuin meillä. Haluavat finno-ugrilaista yhteistyötä.
  • Nokia Kazakstan lahjottanu puhelimia suositeltujen artikkeleiden kirjoittajille. Myös Google Translatea jotain.
  • Norja tekee paljon saamenkielisen wikipedian eteen.
  • Serbia (ja pari muuta) on auttanut paikallisten CC-lisenssien lokalisoinnissa.
Varat

Ei selvyyttä sitä, kenen pitäisi tehdä fundraisingia. On ok kerätä rahaa omilla sivuillaan (mutta sääntöjä??)

1. Rahaa tulee, oli se sitten keskitettyä vai ei.
2. Rahankäyttö tuo paljon vastuita.
3. Miten päätämme mihin rahaa käytetään. (funds dissemination)

Grants-ohjelma on muuttunut paljon vuodessa. Erikokoiset chapterit pyritään ottamaan huomioon erityisesti rahankäytön raportoinnin ja organisaation suhteen.

Rahaa tulee

  • Osallistumalla varainkeruuseen: uk, de, itävalta, ??
  • Participation grants
  • Program grants
  • Annual program based grants
  • Myös chapterit itse rahoittaa ihmisiä/toisia chaptereita
Chapters Council
  • Väline keskustella toisten chapterien kanssa
  • Chapterit heitetään altaaseen sen jälkeen kun ne on virallisesti hyväksytty - sitten ne ui, opettelee uimaan tai hukkuu.
  • Kauheata kinaa säännöistä
  • Ulpu allekirjoittanut "kannatetaan ideaa" -paperin

Su 1.4.2012

CivicCRM

Jäsenhalinta, semi-automaattinen jäsenlaskutus, avointa lähdekoodia. Hostauskin löytyisi.

Sosiaalinen media
  • Olisiko mahdollista saada suositeltuja kuvia ja artikkeleita facebookkiin?
  • Twitterin käyttäjät eniten involved.
  • Vois käyttää ping.fm:ää (massatwiittaukseen)
  • Voisi mainostaa fb-sivua sitenoticella?
  • WMF voi tehdä maahan kohdistettuja ilmoituksia omilla fb-sivuillaan.
Piknik

Ilmoitetaan sitenoticella piknik-tapahtumista?

PR
  • järjestetään jo ennen kyselyitä fact sheet, josta voi tarkistaa esim. tilastotiedot nopeasti
  • aktiivinen PR - tarjotaan matskua ja jutunaiheita, ei vain odotella yhteydenottoja
  • Wikipedian tilastotiedot
  • kuinka löytää, mitä on olemassa
  • mitä voisi olla, mitä halutaan, WMF-lobbaus
  • yhdys/tieto/tukihenkilö Matthew @ ComCon tiedottajille/yhteyshenkilöille
  • vastatessa journalisteille linkit ei ok (eivät lähde haravoimaan tietoa itse), tiivistelmävastaukset ok
Pohjoismainen yhteistyö
  • Kutsu Osloon su 22. huhtikuuta 2012
  • Norja vetää Saame-projektia käytännössä yksin
  • kuitenkin Saame-wikin ahkerin (ja yksi harvoja aktiivisia) muokkaaja on suomalainen
Pienten jaostojen keskustelu
  • yhteisenä ongelmana jäsenrekrytointi ja jäsenten aktiivisuustaso; raha ei ongelma (pienen budjetin toiminta, määrärahat)
  • pienen budjetin/miesvoiman projekti: tarjotaan ahkerille muokkaajille kiinnostusalueen lähdekirjoja, esim. vaikeammin saatavia ulkomailta tilattavia yms.
  • tavoitetaan wikipedistejä, ulkoistetaan projektisuunnittelu: "jos WMFI:llä olisi 10 000 euroa, mitä sen pitäisi tehdä...?"
  • tavoitetaan wikipedistejä:
  • tarjotaan jotain (apua, tekemistä, palkkiota)
  • pyydetään spesifiä osallistumista
Sekalaisia ajatuksia
  • wikipedia.fi portaaliksi, josta fi-wikin lisäksi muihin suomessa käytettäviin tärkeisiin kieliin + WMFI-linkki?
  • Jessica Parland on journalisti (?), wiki-innokas ja ahkera twiittaaja, johon kannattaisi ottaa yhteyttä (tarkkaillut Wikimedia Ruotsin toimintaa ja toivonut samaa Suomeen)
  • Vuoden WIkipedisti(e)n valinta, ehkä OpenDatassa?
  • tarkemmin määriteltyjä kategorioita, esim. yhteisön kehittäminen, hiljainen puurtaminen, yhteistyö...
  • Commonsin mainostamiseen hienoista kuvista kortteja, kalenteri...
  • WLM ehkä vain joillain paikkakunnilla?
  • Matthewiin voi ottaa yhteyttä listojen lobbaamisessa
  • Roger Bamkin
  • QR-koodeja!
  • Korkeasaari, muut eläinpuistot, puutarhat jne?