Yhdistyksen tarkoituksena on tukea ja edistää internet-tietosanakirja Wikipedian sekä muiden Wikimedia Foundationin ylläpitämien maksuttomien palveluiden tuntemusta ja käyttöä sekä vapaan sisällön luontia ja levittämistä Suomessa.

Jäsenet

WMFI asetti jäsenmäärän kasvutavoitteekseen 15%. Huhtikuussa 2019 alussa jäsenmäärä oli 91, joka on noin 10% kasvu edellisestä vuodesta.

Hallitus, toimihenkilöt ja kokoukset

Hallitus

Puheenjohtaja Heikki Kastemaa, varapuheenjohtaja Tero Toivanen, sihteeri Teemu Perhiö. Minna Turtiainen toimi GLAM-vastaavana. Uusina jäseninä Jaakko Pirinen, Hanna Mäki ja Anni Saisto (toukokuusta 2018)

Toimihenkilöt

Yhdistyksen rahastonhoitajana toimi hallituksen ulkopuolelta Pia Adibe. Tia Kangaspunta oli yhdistyksen palkattuna koordinaattorina tammikuusta maaliskuuhun, jolloin hän siirtyi kokopäivätyöhön muualle. Kimmo Virtanen toimi wikiteknikkona kokovuoden. Susanna Ånäs toimi koordinaattorina, käytännössä WLM projektin tukihenkilönä ja GLAM-koordinaattorina 1.5. - 31.12.2018.

Hallituksen kokoukset

Hallitus kokoontui 17 kertaa vuonna 2018, joista 4 oli sähköpostikokouksia. Hallituksen kokousten pöytäkirjat ovat Wikimedia Suomen yhdistyksen sivuilla. Hallitus kokousti Maria01:n kokoushuoneessa ja niihin oli etäosallistumismahdollisuus.

Yhdistyksen kokoukset

Kevätkokous pidettiin 27.5.2018 Tampereella Museokeskus Vapriikissa. Sääntömääräinen syyskokous pidettiin lauantaina 15.12.2018 Maria 01:ssä yhdessä Open Knowledge Finlandin syyskokouksen ja pikkujoulujen kanssa.

Toimitilat

Yhdistyksen postiosoite oli puheenjohtajan osoitteeseen ja toimistotiloina oli 1.4.2017 alkaen pöytätoimisto Maria 01:ssa, Lapinlahdenkatu 16, 00101 Helsinki. Tiloissa pidettiin hallituksen ja yhdistyksen kokouksia sekä työpalavereja ja tapaamisia.

Talous

Aikaisempien avustusten, SAPG 2016-2017 ja SAPG2017, käyttämättä jäänyt osuus 15082.79€ palautettiin kesäkuussa 2018 Wikimedia Foundationille. Samoin palautettiin Opetus- ja kulttuuriministeriölle Tekijänoikeusesiteprojektista jäänyt 176€ ja Heikki maksoi 426,26€ velan yhdistykselle. Tämän seurauksena päästiin tilanteeseen, jossa yhdistyksellä oli tilillään pelkästään joko meneillään olevien projektien avustuksia tai omaa rahaa.

Vuoden SAPG avustusta Wikimedia Foundationilta saatiin vuodelle 2018 88809,20€ sisältäen contigencyn 8800€ jota ei ole tarkoitus käyttää. Avustuksesta käytettiin 72522,94€ ja jäljelle jäänyt 16286.26€ muuttui osaksi SAPG2019 avustusta.

Lisäksi yhdistys sai Helsingin kaupungilta 52000€ avustuksen Helsinki rephotography projektia varten, avustus kokonaisuudessaan siirrettiin vuodelle 2019.

Vuoden 2019 tilinpäätöksen perusteella yhdistyksellä oli 31.12.2018 omapääomaa 2 787,53€.

Tapahtumat ja yhteistyö

Wikimedia Suomen vuonna 2017 järjestämät ja yhteistyössä järjestetyt tapahtumat, sekä ne tapahtumat joihin ollaan osallistuttu. Mukaan ei ole luetteloitu hallituksen kokouksia, neuvottelukokouksia ja työkokouksia.

Tammikuu

Helmikuu

  • 6.2.2018 Mikun Wikimedia in Residence alkoi Kansallisarkistossa.
  • 7.2.2018 Opettajien Wikiloikka-ilta Kansallismuseossa. Osallistujia 20. Tero veti tapahtuman.
  • 24.2.2018 Ympäristöaiheinen Wikipedian muokkaustapahtuma lauantaina 24. ja sunnuntaina 25. helmikuuta 2018 klo. 12.00 - 15.45. Oulun pääkirjastossa. Osallistujia seitsemän. Heikki veti tapahtuman.
  • 26.2.2018 Mikrohistoriawiki projektin avajaistapaaminen osallistujat: Kimmo, Heikki, Minna, Miku

Maaliskuu

Huhtikuu

  • Punaisten linkkien naiset -kirjoituskilpailu Wikipediassa. Osallistujia 52, uusia artikkeleita 958
  • 5.4.2018 Wikikirjaston esittely Laurea Lohjan Yrityslabrassa projektiopiskelijoille. Paikalla kertomassa taulukkokirjaprojektista Jyri ja Wikiloikasta Kimmo. Yleisöä 12 opiskelijaa, heidän opettajansa ja muutama henkilö TE-keskuksesta.
  • 11.-13.4.2018 Interaktiivinen tekniikka opetuksessa 2018. Wikiloikka-esitys ja koodiesterata-workshop jossa oli Wikiloikka rasti. Tapahtumassa oli Tekijänoikeus-esitteitä, Wikiloikka-esitteitä ja WLM-postikortteja.
  • 16.4.2018 Eslok-klubi, Heikki esitelmöi Wikipediasta ja Wikimediasta
  • 17.4.2018 Wikiloikka esitelmä Kantokasken koululla. Teemu kertoi Wikiloikasta. Yleisöä 30 henkilöä.
  • 22.4.2018 Juniorihackathon. Järjestäjä AvoinGLAM/OKFI. Wikimedia Suomi osallistui järjestämällä vanhat valokuvat -työpajan.
  • 23.4.2018 Wikigap pre-workshop tiedekulmassa kl 17-20, osallistujia 6 henkilöä.
  • 20.-22.4.2018 Wikimedia Conference. Osallistujina Heikki ja Tero
  • 28.-29.4.2018 Big Fat Bryssels Meeting V osallistujina Susanna ja Heikki

Toukokuu

Kesäkuu

  • 1.6.2018 Suomenlinnan valokuvausretki. Järjestäjänä Susanna. Osa WLM-ohjelmaa.
  • 4.6.2018 Heikki esitelmöi Wikipedian mahdollisuuksista otsikolla Rihvelitaulu ja tabletti Afrikassa Villa Karon jäsenillassa
  • 6.6.2018 Heikki osallistui Nationaldagsmottagningiin Ruotsin suurlähetystössä
  • 12.6.2018 Wikidocumentaries workshop. Järjestäjä OKFI. Osallistujina Wikimedia Suomen jäseniä.

Heinäkuu

Elokuu

  • 4.8.2018 Patsasprojektin Porin fotosafari, osallistujia 4.
  • 26.8.2018 Heikki Kastemaa piti puheen Tekijänoikeus ja kansalaisoikeus Pelastetaan internet! European Action Day on EU Article 13 tapahtumassa Narinkkatorilla.
  • 29 - 31.8.2018 Heikki piti Wikimedia and Mydata keskusteluistunnon Mydata 2018 -konferenssissa sekä osallistui konferenssiin Wikimedia Suomen edustajana.

Syyskuu

  • 1 - 30.9.2018 Wiki Loves Monuments. Osallistujia 110 joista 78 uusia. Kuvia yhteensä noin 3500.
  • 8.9.2018 Patsasprojektin Kuopion fotosafari. Osallistujia 4.
  • 8.9.2018 Wikileap - Open textbooks for basic education -esitelmä Dare to learn -tapahtumassa. Osallistujia 11 ja Esitelmän vetäjänä Tero.
  • 20.9.2018 Valokuvaa Vantaa -valokuvausretki. Järjestäjä Vantaan kaupunginmuseo. Wikimedia Suomesta Susanna kertomassa Wiki Loves Monuments -kilpailusta ja jälleenvalokuvauksesta.
  • 22.9.2018 Wikimedia Suomen strategiatyöpaja. Osallistujia 7.
  • 25.9.2018 Esitelmä: Svenska studieförbundet: Informatörsfrukost med temat Wikimedia. Osallistujia 11, Heikki veti esityksen Wikimedia, Wikipedia ja näkyvyys.
  • 27.9.2018 Valokuvaa Vantaa -valokuvausretki. Järjestäjä Vantaan kaupunginmuseo. Wikimedia Suomesta Kimmo kertomassa Wiki Loves Monuments -kilpailusta ja jälleenvalokuvauksesta

Lokakuu

  • 4.10.2018 Vantaa Wikipediaan -muokkaustapahtuma Myyrmäen kirjastossa yhdessä Vantaan kaupunginmuseon kanssa. Esittelijänä Heikki.
  • 5.- 7.10.2018 Hack4FI -hackathon. Järjestäjä AvoinGLAM/OKFI/Helsingin kaupunginmuseo. Wikimedia Suomi osallistui järjestämällä jälleenvalokuvaus-trackin osana WLM:ää.
  • 11.10.2018 Vantaa Wikipediaan -muokkaustapahtuma Tikkurilan kirjastossa yhdessä Vantaan kaupunginmuseon kanssa. Wikimedia Suomesta Kimmo osallistui.
  • 13.- 15.10.2018 CEE- tapaaminen Lvivissä. Osallistujina Heikki ja Tero. Heikillä oli tapahtumassa Rephotography Spotting the chronotopes -työpaja.
  • 17.10.2018 Wikimedia Suomen strategiatyöpaja. 7 osallistujaa.
  • 26.-28.10.2018 WIDE Open Source Science -hackathon. Järjestäjä Kansalliskirjasto, CSC ja Helsingin yliopisto. 4 osallistujaa Wikimedia Suomesta ja osallistuimme rephotography -tiimillä.
  • 29.10.2018 Wikidata 6-vuotta -työpaja Ylellä. Järjestäjä Wikimedia Suomi/Susanna. Osallistujina useiden muistiorganisaatioiden ja Wikimedia Suomen edustajia. Yhteensä 17 osallistujaa.

Marraskuu

Joulukuu

Viestintä

Wikimedia Suomi -uutisissa

  • Iltalehti: Sandqvist, Jaakko, Robottien kirjoittamia artikkeleita; Punaisten linkkien naisista halutaan eroon (Helatorstai-liite, kaksi eri juttua joista ensimmäinen käsittelee tekniikkaa ja jälkimmäinen on sama kuin 7.5. verkossa ilmestyny gendergapia käsitellyt juttu.)
  • Sida 725/1 ("Wikigap ordnades i Helsingfors - ska minska könsglappet på Wikipedia Wikigap ordnades på Tankehörnan vid Helsingfors i förra veckan. Evenemanget samlar skribenter för att minska informationsglappet om kvinnor på Wikipedia. Det har redan ordnats i 50 länder.) Yle Text-TV. Viitattu 15.5.2018.

Blogikirjoitukset

Wikimedia Suomen -uutiskirje

This Month In Glam -uutiskirje

Tehdyt esitteet ja postikortit