Suomenkieliset info-lehtiset/14

Luo uusi artikkeli

On monia aiheita, joista ei ole artikkelia Wikipediassa. Jos arvelet jonkun aiheen puuttuvan Wikipediasta, etsi sitä erilaisilla hakusanoilla. Kokeile esimerkiksi erilaisia kirjoitusasuja. Tarkista myös, kerrrotaanko aiheesta jo olemassaolevassa, aihetta sivuavass, artikkelissa. Esimerkiksi jostain saaresta saatetaan kertoa artikkelissa, joka kertoo emämaasta. Jos aihetta ei ollenkaan mainita Wikipediassa, se voi olla niin erikoinen, ettei siitä voi kirjoittaa, esimerkiksi levytyssopimukseton bändi tai tuntematon henkilö, jolla on blogi. Jos kuitenkin aiheesta tulisi mielestäsi todella olla artikkeli Wikipediassa, harkitse sellaisen kirjoittamista itse.

Etsi artikkelin nimeä. Jos artikkelia ei ole, näet sen nimen punaisena hyperlinkkinä. Paina hyperlinkkiä aloittaaksesi uuden artikkelin muokkaamisen.

Uusi artikkelisi pääsee hyvään alkuun, jos sisällytät seuraavat kolme asiaa:

  1. Artikkelin aihe lyhyesti
  2. Miksi aihe on merkittävä
  3. Viittaus luotettavaan lähteeseen
  • Ensimmäinen Wikipedia-artikkelini on nyt julkaistu! On kiinnostavaa nähdä, kuinka yhteisö ryhtyy muokkaamaan sitä.

Aloittaessasi artikkelin kirjoittamisen tarvitset paikan, jossa kirjoittaa. Luo itsellesi työtila eli "hiekkalaatikko", jossa voit muokata artikkelia kunnes siinä on kaikki kolme edellämainittua asiaa.

  • Luodaksesi hiekkalaatikkosi: mene käyttäjäsivullesi, paina "muokkaa" -nappulaa, kirjoita [[Käyttäjä:<Käyttäjänimesi>/Hiekkalaatikko]], tallenna ja paina lopulta luomaasi linkkiä. Olet nyt hiekkalaatikossasi!

Käytä hiekkalaatikkoa kirjoittaaksesi artikkelin. Älä unohda tallentaa lopuksi. Kun olet valmis, etsi joku Wikipedian käyttäjä, joka saattaisi olla kiinnostunut aiheesta. Yksi tapa löytää aiheesta kiinnostunut käyttäjä on tutkia samankaltaisen artikkelin muokkaushistoriaa ja katsoa, kuka on muokannut kyseistä artikkelia. Jätä viesti valitsemasi käyttäjän keskustelusivulle ja pyydä häntä lukemaan artikkelisi. Kun olet valmis, kopioi artikkelin sisältö hiekkalaatikostasi, mene valitsemaasi otsikkoon, paina muokkaa, kopioi artikkelin sisältö sivulle ja tallenna. Nyt kun olet luonut ensimmäisen artikkelisi, älä lopeta siihen. Linitä artikkelisi muihin artikkeleleihin, joissa aiheesi mainitaan.

Kokeile! Mitkä kolme asiaa kuuluvat uuteen artikkeliin? Valitse oikea vaihtoehto.

  • Tiivistelmä, merkittävyys, lähde.
  • Tiivistelmä, kuva ja linkki toiseen artikkeliin.
  • Nimi, merkittävyys ja lähde.